Tule mukaan NEFERTITI-verkostoon!

NEFERTITI on ainutlaatuinen EU-hanke, jossa on 10 teemaverkostoa kotieläintuotannon, kasvintuotannon ja puutarhatalouden aloilta. Näissä verkostoissa on mukana kaikki maatalousalan toimijat: viljelijät, kaupalliset firmat, tutkijat, neuvojat, oppilaitokset ja muut päätöksentekijät. Tavoitteena on, että viljelijät saadaan jakamaan tietoa parhaista käytännöistä. Viljelijät oppivat uusia käytäntöjä hankkeen demonstraatioissa ja keskenään keskustellen. Hanke myös inspiroi tutkimuslaitoksia, tutkijoita ja neuvojia jakamaan tietoa tehokkaammalla tavalla.

Miksi tulla mukaan NEFERTITI-hankkeeseen?

  1. Opitaan parhaita käytäntöjä muista Euroopan maista jotta kasvintuotanto, puutarhatalous ja/tai kotieläintuotanto olisi kestävämmällä pohjalla
  2. Opitaan ymmärtämään viljelijöiden tarpeita ja haasteita sekä kehitetään parhaat ratkaisut niihin
  3. Jaetaan ideoita ja visioita maatalouden tehostamisesta kestävällä tavalla
  4. Kaikki hyötyvät uusista innovaatiokumppanuuksista maatalousalalla

NEFERTITI haluaa osallistua EU:n alueelliseen ulottuvuuteen ja yhdistää siten alueelliset viranomaiset, jotka ovat usein vastuussa maaseudun kehittämisestä ja innovaatiotoiminnasta. Tästä syystä kannustamme erilaisten sidosryhmien osallistumista:

  1. Aktiivinen aluetoimija: hankkeeseen osallistuvat alueet ovat kiinnostuneita pilotti- ja demofarmeista. Niille tarjotaan mahdollisuuksia liittyä hankkeen toimintaan omassa maassaan / lähialueellaan. Ne voivat osallistua työpajoihin, pyöreän pöydän keskusteluihin, kenttäkäynteihin ja esittelytilaisuuksiin, kyselyihin jne. Osallistuville aluetoimijoille tiedotetaan säännöllisesti hankkeen tapahtumista, opituista asioista ja tuloksista.
  2. Tarkkaileva aluetoimija: Nämä aluetoimijat ovat hankkeen seuraajia ja kannattajia. Niille tiedotetaan säännöllisesti hankkeen tapahtumista, toiminnasta ja tuloksista.
  3. Muu alueellinen sidosryhmä:klusteriorganisaatiot, ministeriöt, kunnat.

Koska NEFERTITI-verkosto voi olla aktiivinen tai passiivinen, se on täysin maksuton ja vapaaehtoinen. Jäsenten osallistuminen riippuu vain niiden halusta tukea NEFERTITI-verkostoa ilman velvoitetta osallistua aktiivisesti projektitoimintaan. Jäsenet voivat muuttaa jäsenyyden muotoa tai poistua verkostosta milloin tahansa ilman seuraamuksia.

Oletko kiinnostunut osallistumaan NEFERTITI-hankkeeseen?

Täytä seuraava jäsenlomake, jotta voimme tietää, miten haluat osallistua!

NEFERTITI_membership_information_and_confirmation

Membership_Declaration_NEFERTITI

Lisätietoja saat englanniksi Martijn Onderstal (mf.onderstal@pzh.nl), Marga Vintges (MGMVintges@GemeenteWestland.nl).